Reino Kaino Kalervo Presidentinlinnassa


Korona vaikutti nukkemaailmaankin. Peruuntuneiden linnanjuhlien myötä pukujen valmistamista vaille jäänyt Atelier Tea-O-Rama päätti järjestää nukeille linnanjuhlat, ja teetti Presidentinlinnan salin näköiset lavasteet muotinukkekokoon. Aurora pyysi minultakin nukkeja lainaan, jotta paikan päälle juhlaan saatiin riittävästi osallistujia. Samalla osallistuville nukeille piti kehittää taustatarina siitä, miksi he olivat juhlissa sekä koko nimi. Niinpä Reiskasta tuli Reino Kaino Kalervo Hukkanen. 


Reino Hukkanen toimi korona-aikana Keski-Suomen alueen jätehuoltovastaavana (melkoinen ylennys pubinkorjaajasta), ja sai kutsun Presidentinlinnaan, koska oli organisoinut poikkeusolosuhteiden jätehuollon mallikelpoisesti.

Ilokseen Reiska tapasi juhlissa toisen joutsalaisen, nimittäin Bertta Sydänmaan, joka ei aluksi kylläkään tunnistanut Reiskaa ja oli hetken aika varautunut. Bertta oli kutsuttu linnanjuhliin tekemänsä väitöskirjan ansiosta, jossa hän oli tutkinut huostaanoton vaikutuksia lasten psyykeen.

Myöhemmin illasta joutsalaiset saivat tanssia mitä korkea-arvoisimmassa seurassa, sillä itse presidentti Sauli Niinistö haki nuoruudenystäväänsä Berttaa tanssimaan, ja samassa yhteydessä Reiska pokkasi rouva Jenni Haukiolle.

Kaikki tämän postauksen kuvat © Atelier Tea-O-Rama, joka valmisti suurimman osan nukkejen linnanjuhlien puvuista vuonna 2020.


Lue isää Reiskasta:

Reiskan tarinan alkuun  ~  Seuraava postaus


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiönikkunat

Jenniina loves Markus

Tätä ei nähty Doll Landiassa